HYVINVOINTI - IHMISEN SUURIN VOIMAVARA
Hyvä fyysinen ja mentaalinen olotila tukee kaikkea mihin ryhdymme, sekä parantaa mahdollisuuksiamme onnistua haasteissa.
Liikunta ja oikeanlainen ravinto on yksinkertaisin ratkaisu kehon ja mielen virkeyteen.
Usein tämä unohtuu, sillä pidämme terveyttämme itsestäänselvyytenä, vaikka työtuntien tuoma kuormitus ja stressi lisääntyy jatkuvasti. Se mikä näkyy ulospäin, määrittää monesti enemmän, kuin se mitä tunnemme itse. Ulkopuolinen paine, tiedon puute ja muihin vertaaminen vie motivaatiota ja energiaa toteuttaa itseämme.
Jotain on tehtävä, mutta mitä? Entä jos epäonnistun?
Nykyaika tarjoaa niin paljon vaihtoehtoja ja vaatimuksia, että toimeen on vaikea tarttua. Nykypäivänä liikunta on usein suorituskeskeistä, stressaavaa ja haasteellista. Liikunnan pitäisi mielestämme olla miellyttävää, vapauttavaa ja riittävän helppoa, jotta siitä voi nauttia kerta toisensa jälkeen.
Välillä ihminen tarvitsee oman tilan, eräänlaisen kuplan, jossa keskittyä vain omaan itseensä, hyvinvointiinsa ja tavoitteisiinsa. Samaan aikaan tarvitaan myös motivaatiota, ohjeita ja neuvoja ulkopuolelta, jotta energiaa jää näiden tavoitteiden saavuttamiseen.
Tarjoamme Sinulle erityisen kokonaisuuden, jolla saavutat energisemmän arjen, nostat hyvinvointisi uudelle tasolle Sinulle sopivalla tavalla ja vauhdilla. Samalla nauttien siitä mitä teet.
Valitse valmentaja, jonka kanssa rakennatte Sinulle sopivan hyvinvointisuunnitelman kohti energisempää arkea tai voit aloittaa omatoimisesti harjoittelun käyttäen palvelujamme, jotka koet sopivan itsellesi parhaiten.
Yksityinen kuntostudiomme tarjoaa Sinulle monipuoliset tilat kuntosaliharjoitteluun ilman ruuhkia ja suuria harjoittelijamassoja.
Treenaa yksityisesti valmentajasi opastuksella tai omatoimisesti tiloissa, jossa kanssasi on samanaikaisesti korkeintaan kolme muuta treenaajaa.
Käytössäsi on uudet laadukkaat kuntosalilaitteet, vapaat painot sekä suuri nurmimattoalue toiminnalliseen harjoitteluun tarvittavalla välineistöllä.
Muista kuitenkin, että monipuolinen liikunta on muutakin kuin hikoilua kuntosalilla.
Upea yli 100 neliön joogasalimme tarjoaa lämpimiä ja voimaannuttavia kokemuksia, jonka haluat uudelleen ja uudelleen.
Viihtyisät tilamme antavat myös ensiluokkaisen mahdollisuuden turvallisen ilmajoogan harrastamiseen kymmenelle harjoittelijalle kerrallaan tilavalla ja mukavalla tekonurmialustalla.
Hyvinvoinnin Werstaamme tilat ovat oivallinen ympäristö kurssien, tuntien ja retriittien toteuttamiseen.
Käytössäsi on myös kaksi pukuhuonetta, kaksi WC:tä, keittiötila astiastoineen, kahvin- ja vedenkeitin sekä jääkaappipakastin.
Kun seinät rajaavat tilaa liiaksi, niin luonnossa liikkuminen on paras tapa saada keho ja mieli virkeäksi.
Varaa SUP-lautailukurssi tai ohjattu jokiretki kanootilla / kajakilla nokipannukahvien kera. Jos haluat lähteä kokemaan elämyksiä omatoimisesti, voit vuokrata meiltä välineet ja lähteä vaikkapa melomaan Kymijoen kauniisiin maisemiin.
Talvella tarjoamme upeat mahdollisuudet lumikenkäilyyn sekä hiihtoon.
Pitkoispuilla koristeltuja patikkapolkuja löytyy läpi vuoden Kukuljärven reitin varrelta useita kilometrejä. Vuokraamostamme löydät sinulle sopivan Fatbike-setin, joten pääset ihastelemaan metsäpolkuja ja sorateitä myös maastopyörän satulasta.
Kokonaisvaltaisen luontokokemuksen saat aktiviteettien jälkeen yöpymällä luonnossa Kymijoella sijaitsevan Laawumme hellässä huomassa tai viettämällä yön tähtitaivaan alla Tentsile leirissä.
Mikäli kotiovi ei ole ihan kulman takana, voit yöpyä Willa Wellstersissä ja viipyä vähän pidempäänkin.
Jooga
Upea joogasalimme tarjoaa ryhmällesi lämpimän ja voimaannuttavan kokemuksen, jonka haluat uudelleen ja uudelleen.
Ilmajooga
Viihtyisät tilamme tarjoavat ensiluokkaisen mahdollisuuden turvallisen ilmajoogan harrastamiseen kymmenelle harjoittelijalle kerrallaan tilavalla ja mukavalla tekonurmialustalla.
Kuntostudio
Treenaa yksityisesti valmentajasi kanssa tai omatoimisesti tiloissa, jossa kanssasi on samanaikaisesti korkeintaan kolme kuntoilijaa. Käytössäsi on uudet laadukkaat kuntosalilaitteet, vapaat painot sekä suuri nurmimattoalue toiminnalliseen harjoitteluun.
PT-Palvelut
Treenaa yksityisesti valmentajasi kanssa tai omatoimisesti tiloissa, jossa kanssasi on samanaikaisesti korkeintaan kolme kuntoilijaa. Käytössäsi on uudet laadukkaat kuntosalilaitteet, vapaat painot sekä suuri nurmimattoalue toiminnalliseen harjoitteluun.